Runoni rakkaudesta -kirjoituskilpailu 2019

Runoni rakkaudesta -kirjoituskilpailun  Sanna Mäkipään voittajateksti sekä neljä muuta esiraadin valitsemaa tekstiä joiden kirjoittajia ovat Kaija Hanka, Pirja Peltomäki, Marita Timonen ja Sisko Vainio.


Sanna Mäkipää


Sinulla on
karheat, suuret
ja lämpimät kädet,
joita rakastan.

Niillä rakensit vuosia sitten
minulle lahjaksi
korurasian pähkinänkuoresta,
huolellisesti porasit siihen reiät
ja teit narusta saranat,
pehmustit sisältä pumpulilla,
verhosit sametilla.
Ompelit pähkinäkorurasialle
samasta kankaasta sinisen pussin,
jossa oli vaaleansininen
satiinivuori ja
asetit valmiiseen rasiaan
sydämenmuotoisen kaulakorun.
Kortissa luki: "Rakkautta pähkinänkuoressa."

Kätesi ovat rakentaneet meille kotia,
naulanneet, sahanneet ja
poranneet.
Ne ovat korjanneet, huoltaneet ja
kantaneet taakkoja,
kolanneet lunta, ajaneet nurmikkoa,
paikanneet pyörän kumeja.
Tehneet ruokaa ja laittaneet
tiskejä, pesseet pyykkiä,
siivonneet, järjestäneet.
Ohjanneet autoa, venettä ja
moottoripyörää.


Samat kädet ovat hoitaneet lapsiamme,
kietoneet heidät huolella kapaloihin
levottomina ja itkuisina öinä,
pesseet, syöttäneet, kantaneet.
Leikkineet, rakentaneet majoja,
kaarnaveneitä ja
laittaneet onkeen matoja.
Työntäneet rattaita ja
laittaneet jalkaan suksia,
solmineet luistinten nauhoja
taputtaneet kentän laidalla
vimmatusti.

Kätesi ovat pidelleet vain
kämmenesi mittaisia
pieniä ja hauraita ihmistaimia,
jotka tulivat maailmaan
ennen aikojaan,
hoitaneet, ruokkineet ja lääkinneet.
Kantaneet kuolevia ja kuolleita
vauvoja, todistaneet murskaantuneita unelmia,
kesken jäänyttä elämää,
suurinta tuskaa, mitä ihmisen elämässä
voi olla.

Kätesi ovat liikkuneet vartalollani,
mitanneet jokaisen kaaren,
löytäneet kätketyt aarteet,
silittäneet, tehneet ehjiksi
ja vieneet nautinnon äärirajoille.
Opettaneet minulle
mistä alan ja mihin lopun
ja miten toisen ihmisen
kosketus voi parantaa
haavoja.
Pitäneet kiinni kädestäni
niinä iltoina,
kun uni ei ole tullut.

Sinulla on
karheat, suuret
ja lämpimät kädet,
joita rakastan.

Kaija Hanka / Mies metsästä

                                                                                                                                  
Metsästä miehen löysin
marjamättäältä rakkaaksi poimin
mukana mustikat puolukat
Tiilestä talo tehtiin
maahan perunaa mansikkaa
nurmikolla lasten leikit
Yhteiset vuodet
täynnä ääntä elämää
Vuodet menee pihapiiri hiljenee
talo kolmioksi keskustaan
patio vaihtuu parvekkeeksi
Kerrostalon keittiössä
istutaan kahvilla nokakkain
minä ja metsästä poimittu mies
Tykkään sinusta, sanon
minäkin tykkään, mies sanoo
kääntää lehden sivua
ottaa palan mustikkapiirakkaa
Tämä on rakkautta

 

Pirja Peltomäki / Kaikille maailman hevosille                                                      

Minä kirjoitan kaikille maailman hevosille,

kampurajalkaisille, yönsilmäisille, yksinäisille, laihoille, ihmisten ruoskimille, mustille oriille, intiaanien preeriahevosille, lentäville koirille, orlovintammoille.

Minä kirjoitan kaikille maailman hevosille,

Annika sarjan Bettinalle, Uljaalle Mustalle, Jutan ponitytön tammalle, niille kaikille hevoskirjojen poneille, jotka löydettiin päästä sidottuna pilttuuseen ja joilla oli lyhyt köysi elää, ratsastuskoulujen raatajille, tunnottomille, eläville ja kuolleille.  

Minä kirjoitan kaikille maailman hevosille,

Schakylle, Dexterille ja Demseylle, Nallille ja Lallille, Pikku-Matille, Vastaavalle, pikku hevoselle, Natsolle, Kustaavalle, Olvelle, Rinnille, Minnille, Tarmolle, Mickeylle, Sepelle, Mr. Bagirille, Macholle, Ne-Nalle, Kelmille, Hapelille, Hennulle, Vilan Vilperiinalle, Napille, eläville ja kuolleille.

Minä kirjoitan kaikille maailman hevosille,

ja sille kirjalle, jossa olivat maailman kauneimmat punaiset unikot ja tarinat lentävistä liitokavioisista arabeista, joiden keuhkot vapisivat pimeää ja emo imetti varsaansa, joka kuoli sinä yönä.

Minä kirjoitan kaikille maailman hevosille,

ja sille, joka avasi minulle sydämensä mennä siitä läpi ja itkeä jokaista askelta. 

Minä kirjoitan kaikille maailman hevosille,

ja pyydän anteeksi siltä, jota minä löin pienenä tyttönä ratsastuskoulussa raipalla eikä se liikkunut minnekään vaan seisoi neljällä jalalla mudassa päättäväisenä kuin pieni porsas vinkuen mahaa sisäänsä ja minä olin punainen ja opettaja nousi selkään ja sitten minä en enää katsonut. Ja siltä hevoselta minä pyydän anteeksi eniten ja niitä on monta.

Minä kirjoitan kaikille maailman hevosille,

joita olen pimeissä talleissa harjannut enkä koskaan ole väsynyt katsomaan miten hevonen kääntää korvaansa, miten sen silmä kääntyy niin että mustuainen välähtää ja se nostaa päänsä. Sen sierainten läpi kulkee tuuli ja sen sielu on ikuisen miehen sielu ja intiaanin sydän, jonka läpi kulkevat tuhannet nuolet.

Minä kirjoitan kaikille maailman hevosille. Ja yhdelle niistä. Jonka nimi oli pieni hevonen ja minulle kaikkein rakkain – se läsipää ja tamma, jonka mahan ympäri mahtuivat minun käteni ja suurin, mitä maailmassa on, istuu sen kavion päällä.

Minä kirjoitan kaikille maailman hevosille,

ja sille rusetille, jonka solmin viiden hevosen häntäjouhista ja joissa oli kaikki värit, ruskea, musta ja valkoinen. Yksinäinen, kuolema ja se kolmas.

Minä kirjoitan kaikille maailman hevosille, eläville ja kuolleille. Ja kuulen kun kaviot kulkevat rautatien vieressä, kovaa ja hiljaa.

Pikku hevoseni, mennään jo.

 

Marita Timonen


Sinä nukut. Näet unia kouluajoista.
Varovasti poimin sandaalit sängyn alta,
ja rispaantuneen kirjan
yöpöydältäsi.

Yöllä heräämme,
puristamme hetken
toisiamme kädestä.
                  
Kriikunapuu minussa on puhjennut versoihin.
Punaisessa plyysiaamutakissa
kietoudun sinuun.

Riisumme ikivanhat tapetit seiniltä.
Ripsiesi lomasta
katsahdat minuun ja täytyn
auringoilla.

 

Sisko Vainio / Rentukankukat

Rentukankukat rennosti
hiuksissani hulmuten.
Iloisesti ihmettelen.
Kuuntelen kaukaa kuuluvaa
puiden pysäyttävää,
ihanaa, ihmeellistä
voimaa voimistuen.
Rannalla rasahdukset,
herkästi hienommatkin,
kuulee kuulaassa kesäyössä.

Päivitetty 02.04.2019 klo 14:37