1. SIJA -Anne Aho
Kirjailija Tiina Raevaaran perustelut:
Anne Ahon teksti on rakennettu yksinkertaisen mutta toimivan idean varaan: se liikuttaa lukijaansa viikon verran eteenpäin, torstaista torstaihin. Viikonpäivä kerrallaan lukija hyppää Suomen itsenäisyyden alkuhetkistä kirjoittajan omaan syntymään, Keravan kaupungin alkuhetkiin, ajasta ja aikakaudesta toiseen, sote-uudistuksesta Tivoli Sariolan perustamiseen. Kaikki aika, mennyt ja ehkä tulevakin, on ikään kuin olemassa yhtä aikaa, ja kaikki, mitä Suomessa on tapahtunut tähän saakka, on muokannut meistä sellaisia kuin nyt olemme. Ihmiset syntyvät ja kuolevat, elävät arkea ja juhlivat.
Voittajatekstiä on ilahduttavan vaikea luokitella mihinkään kirjallisuuden genreen: siinä on piirteitä niin tietotekstistä, esseestä kuin kaunokirjallisuudestakin. Se on sujuvasti kirjoitettu ja jänteväksi rakennettu.
Maa jossa elän- Anne Aho
Kun Suomi itsenäistyi, oli torstai. Tavallinen arkipäivä. Helsingin raitiovaunut kuljettivat kaupunkilaisia eduskuntatalon ohi edestakaisin samalla hetkellä kun Suomen itsenäisyysjulistus talon sisällä hyväksyttiin. Stockmannin pukeutumis- ja hattuosastolla kävi vilkas kauppa. Pakkanen sai ihmiset etsimään lämpimiä karvatakkeja ja talvisaappaita. Torstaina oli ostettava viikonlopun läskisoosit ja täytettävä jääkaapit. Sanonta "torstai on toivoa täynnä" tuli tuona päivänä todemmaksi kuin koskaan koko kansalle. Suomalaisten sydämiin syntyi toivo, luottamus ja valo. Sen toivon voimalla moni on tehnyt työtä omilla käsillään ja suurella sydämellä, Suomessa ja Suomelle. Torstaita kehtaa sanoa työn päiväksi. Samalla se on lupaus tulevasta perjantaista.
Kun Tivoli Sariola pystytti ensimmäisen huvikioskinsa Keravalle, oli perjantai. Keravasta tuli sirkus-, tivoli- ja huvilakaupunki. Perjantaina. Päivänä, jolloin työntekijöillä alkaa viikonloppu. Kaikki odottavat perjantaina, silloin voi antaa itselleen luvan rentoutua, nauttia huvituksista ja kulttuurista. Perjantaina suomalainen pyörähtelee tanssilavalla, käy Alkossa, menee teatteriin, juhlii pikkujouluja, kokoontuu ravintoloihin ja harrastaa seksiä. Suomalainen viihtyy luvalla ja palkiten itsensä rankan työviikon jälkeen. Perjantai on monille viikon paras päivä, vaikka joskus onkin pelätty 13. päivä.
Kun itse synnyin suomalaiseksi oli keväinen lauantai, lankalauantai. Suomi oli ehtinyt jo kypsään keski-ikään. Luterilaisuus oli jalkautunut maahan jo aikaa sitten ja kaikki olivat viimeistään kansakoulussa oppineet pääsiäisen ajan tapahtumat. Lauantaina suomalainen saunoo Jakomäen vuokrakerrostalon B-rapun lenkkisaunassa, oman mökkijärven rannalla Puumalassa, mummolan pihan perän puusaunassa Jokioisissa, hotellin upouudessa kattosaunassa Helsingissä, kerrostalon ahtaassa sähkösaunassa Tampereella. Saunassa on myös synnytetty, parannettu ja pesty ruumiita. Sataan vuoteen mahtuu 5217 lauantaina. Mutta saunoja suomeen mahtuu monin verroin enemmän. Oma sauna on oma onni monelle suomipojalle. Saunan lauteilla sulkeutuneinkin jörrikkä jakaa elämänsä kipua ja kaipuuta kaverille.
Kun suomalainen herää sunnuntaihin soivat kirkonkellot. Ympäri Suomea samaan aikaan. Sunnuntai on luomisen seitsemäs päivä. Kun Luoja lepäsi, oli ihmistenkin määrä luvalla laiskotella. Se on päivä jolloin ihmiset nukkuvat pitkään, harmittelevat krapulaansa, siivoavat kaappeja, ulkoiluttavat koiria ja vierailevat serkuilla. Sunnuntaina syntyneet ovat onnen lapsia, elämän Hannu Hanhia, joita onnistaa milloin Veikkauksen arvassa, milloin rakkaudessa. Sunnuntailasten kasvoilla paistaa aina aurinko.
Kun Keravan uusi kirjasto avattiin, oli maanantai. Maanantaina kaikki aukeaa ja alkaa. Virastot, kirjastot ja Kela avaavat ovensa. Joka paikkaan pääsee asioimaan ja kaikilla suomalaisilla on oma sosiaaliturvatunnus. Monella on myös pankkikortti, HSL:n matkakortti, kirjastokortti, salikortti, S-kortti, Plussa-kortti ja ajokortti. Maanantaina pääsee aamulla terveyskeskuksen laboratorioon verikokeisiin. Suomessa on saanut kautta aikain hyvää terveydenhuoltoa ja sairaana suomalaiset ovat tasa-arvoisia. Verorahoilla hoidetaan niin Kauniaisten asukkaat kuin kontulalaisetkin.
Kun Keravasta tuli kauppala, oli tiistai. Myöhemmin Keravasta tuli kaupunki. Suomessa kunnat ja kaupungit saavat päättää itsenäisesti monista asioitaan. Eduskunnassa kuitenkin päätetään kansalaisia koskevat lait ja viimeistellään suurimmat poliittiset linjaukset. Moderni Suomi ajaa kiivaasti Sotea läpi. Sadan vuoden aikana Suomen tasavallalla on ollut 12 presidenttiä. Kekkosen muistavat kaikki. Muutama vuosikymmen sitten Kekkonen oli vastaus jokaiseen kysymykseen. Nykyään on muotia, että kuntia yhdistetään. Enää ei edes ole ristiinalaisia, on vain mikkeliläisiä.
Kun Suomi juhlii 100-vuotissyntymäpäiväänsä, on keskiviikko. Suomessa on juhlittu kautta aikain syntymäpäiviä, häitä, jääkiekon MM-kultaa, olympiamitaleja, Sibeliusta, juhannusta, syksyn satoa ja uutta vuotta. Kyllä suomalainen osaa juhlia, vaikka juhlimistapoihin hiipiikin joskus kansanomainen vaatimattomuus ja itsensä vähättely. Mutta nyt 100-vuotispäivänään suomalainen saa esittää ylpeänä ja selkä suorassa sinivalkoista kädenjälkeään.
Yhteen viikkoon mahtuu sata vuotta ja sata vuotta on kuin yksi viikko. Suomi alkoi torstaina ja juhlii upeaa ikäänsä keskiviikkona. Jokainen suomalainen on syntynyt jonain viikonpäivänä ja kuolee jonain. Kaikkina päivinä on rakastettu, vihattu, saunottu, naurettu, itketty, levätty, aherrettu, petetty, ymmärretty ja autettu.
Kun itse synnytin esikoiseni tähän maahan oli torstai. Se torstai oli karkauspäivä. Karkauspäiviä on mahtunut sataan vuoteen 24. Suomi ei lopu satavuotisjuhlaan, siihen keskiviikkoon. Karkauspäivä, tuo kalenterin ylimääräinen päivä on yksi eriskummallinen lupaus siitä että viikot jatkuvat, vuodet jatkuvat ja elämä jatkuu. Tulee uusi aamu, uusi arki ja uudet juhlat
2. SIJA - Jaana Mäkelä:
Kirjailija Tiina Raevaaran perustelut:
Jaana Mäkelän runo on lyhyt ja yhden idean varaan rakennettu, mutta ehdottoman kaunis ja harkittu. Askel askeleelta, tai ikään kuin henkäys henkäykseltä lukija etääntyy maankamaralta, ehkäpä keravalaiselta tontilta, maapallon ulkopuolelle ja lopulta kokonaisen galaksin tähtien sekaan.
Runo oli hyvin visuaalinen ja sen mukana oli helppo elää. Oli myös ilahduttava poikkeus lukea tekstiä, jossa "maa" oli käsitetty suuremmaksi kuin vain yhdeksi valtioksi, ja jossa ihminen laitettiin paikalleen maailmankaikkeuteen muutenkin kuin vain kansallisuutensa perusteella.
Jaana Mäkelä
kaksikymmentäkaksi askelta itään
kolmekymmentäkaksi askelta pohjoiseen
seitsemänsataaneljä neliömetriä
yksi kuudesosa tontista numero kolme
puolet määräalasta numero yhdeksänsataaneljä
minun osuuteni tämän pallon pinnasta
ja kokonainen tähtitaivas
kaikki kotigalaksini viisisataatuhattamiljoonaa tähteä
askelmerkkieni yllä
3. SIJA - Pirja Peltomäki:
Kirjailija Tiina Raevaaran perustelut:
Pirja Peltomäen novelli "Pummi ja Pegasos" oli inhorealistinen ja lähes groteski kuvaus yhteiskunnan eriarvoistumisesta ja hyvinvoivien ihmisten välinpitämättömyydestä. Sosiaalityöntekijä kyllä näkee avuntarvitsijan kurjuuden, mutta antautuu koneiston edessä ja on lähinnä helpottunut, kun pykälät siirtävät ongelman eli kärsivän ihmisen pois hänen vastuultaan. Novellia ei voi kutsua kauniiksi, mutta tarpeelliseksi ja herätteleväksi kyllä voi. Silmien sulkeminen ongelmilta ei koskaan ole oikein.
Pummi ja pegasos/ Pirja Peltomäki
Ostoskeskuksen katolla rautainen pegasos kohottautuu kohti taivasta teräksisin siivin. Kansaneläkelaitoksen, sosiaalitoimiston ja K-kaupan katot muodostavat kolmion, jota asiakkaat kiertävät kulmasta kulmaan. Lokakuun aamu nostaa sumua. Kerrostalojen ikkunariveissä on monta pimeää pystysuoraa sarkaa, joissa ei vielä ole herätty aamuun. Ikkunat eivät avaudu. Valvon ja tuijotan työhuoneen ikkunasta lasten hiekkalaatikkoa, jossa punainen lapio on upotettu syvälle märkään hiekkaan. On vielä hiljaista ja pimeää.
Aulassa istuu lihava mies repaleiset muovikassit sylissään. Hiukset painautuvat rasvaisina päälakea vasten. Miehen kasvot punoittavat. Harmaa pusero kiristyy vatsan ympärille kireänä kuin siskonmakkaran kuori ja puseron edusta on likatahrojen kirjailema. Pysähtynyt kello lyö sekunneista minuutteja, minuuteista tunteja. Vuoronumerot vaihtuvat. Mies katsoo silmiin ja puristaa kättäni, kun pyydän hänet huoneeseen. Laittaessani oven kiinni pidätän hetken hengitystä. Minulla ei ole mitään sanottavaa.
- Martti Penttilä, päivää.
- Sosiaalityöntekijä Sari Räsänen. Voitteko ensin täyttää tämän hakemuksen?
- No voi saatana. En minä näitä papereita osaa täyttää. Eikö tämä nyt muuten selviä. Ainoa kerta, kun minä tänne tulen enkä varmaan tule turhan takia. Mitä tähän laitetaan?
- Täyttäkää henkilötietonne, osoitteenne, tulonne ja menonne.
- Ei minulla ole osoitetta. Minä asun Lehmusojan leirintäalueella teltassa. Ei siinä osoitteita tarvita.
- No, mikä teidän edellinen osoitteenne on ollut?
- En minä tiedä. Joskus olen ollut Lahdessa kirjoilla, mutta siitä on jo aikaa. En minä sinnekään kuulu. En minä kuulu vissiin minnekään.
- Missä te asuitte viimeksi, vaikka viime talvena?
- Teltassa minä olen asunut. Enkä turhaan ole tänne asti kymmentä kilometriä polkenut, että mikä saatana tässä on niin vaikeaa?
Mies kaivaa muovikasseistaan verotodistuksia, automaattikuitteja ja tiliotteita. Paperit ovat liimaantuneet toisiinsa ruskealla liisterillä. Haju on kammottava. Yritän suoristaa papereita kopioimista varten. Jätän miehen huoneeseen hetkeksi yksin. Ruskeista laikuista jää märät jäljet kopiokoneen ikkunaan eikä tositteista saa mitään selvää. Oven suussa on jo jonoa. Menen käymään esimiehen luona, mutta hän ei ole paikalla. Kokous on alkanut kymmenen minuuttia sitten. Olen myöhässä. Kerron huoneessa istuvalle Penttilälle, että otan hänen asiansa esille kokouksessa. Pyydän häntä soittamaan puhelinaikana. Penttilällä ei ole puhelinta ja punakat kasvot muuttuvat laikukkaiksi. Hän huohottaa hyvin raskaasti.
Ovi läimäistään kiinni. Menen seisomaan ikkunan luokse. Lasten leikkikenttää ympäröivillä penkeillä istuu tuttuja. Katkolta palannut pariskunta tulee ulos ravintolasta takertuen toisiinsa horjuen. Miehet retostelevat toisilleen viinan juomisella, parhailla ryyppypaikoilla sekä sossun kusettamisella. Susikoira kyyristelee penkin alla. Pitkätukkainen, farkkutakkinen mies kiskaisee sitä silloin tällöin hihnasta. Pullo kulkee ringissä piiloutuen povitaskuun poliisiauton kiertäessä ostarin edestä. Ikkuna on auki. Huoneesta pitää tuulettaa ihmisen haju pois.
Kahvitauolla alkaa särkeä päätä. Pyydän Seijalta buranaa ja hän kaivaa nopeasti liukenevaa huoneensa sinisestä kaapista. Seija haukkuu minulle aamulla tapaamiaan asiakkaita. On hyvä tuulettaa välillä. Kehun Seijan särmikkäästi leikattua tukkaa, se saa hänet iloiseksi. Kosmetologi on suositellut aniliininpunaista huulipunaa, joka sopii uuteen hiusväriin paremmin kuin pinkki. Kaapin taakse on piilotettu kokovartalopeili. Seija harmittelee, kun ikkunalaudan joutsenkokoelma harvenee päivä päivältä, vaikka hän on liimannut joutsenet sinitarralla kiinni. Joskus ne lentävät kotikäynnillä meitä vastaan. Puhelin soi. Alkaa puhelinaika.
Lähiön pegasoksen, puoliksi pummin ja puoliksi hevosen, varjo lankeaa nuorisotalon seinään. Aurinko pilkistää kerrostalojen välistä. Käyn kaupassa. Toivon, että en kohtaisi asiakkaita ainakaan kassalla. Hävettää, kun itsellä on rahaa ja toinen ostaa vaan halpaa perunaa. Avaan toimiston turvalukon avaimella ja lasken saldotunnit. Niitä on paljon. Esimies ei ole tullut. Vahtimestari viuhtoo käytävällä vastaan ja supattaa. Aulassa odottaa asiakas.
Martti Penttilä haluaa ehdottomasti tavata minut. Hän on käynyt uimahallin saunassa ja kertoo ottaneensa kovat löylyt. Penttilä ei ole kuitenkaan vaihtanut vaatteita, sillä hänellä on sama harmaa pusero ja verryttelyhousut. Sierettyneet kädet puristuvat nyrkkiin. Nöyryytys ja häpeä piilevät siellä. Lenkkitossun kantapäässä on reikä, josta näkyy känsäistä ihoa. En katso miestä silmiin vaan tuijotan tietokoneen näyttöruutua keskittyneesti. Minulla ei ole mitään sanottavaa.
- Te ette kuulu meidän alueellemme. Kuntien välinen raja kulkee Lehmusjoen leirintäalueen vierestä siten, että leirintäalue jää toisen kunnan puolelle.
- Mitä helvettiä?
- Niin, teidän tulee ottaa yhteyttä Kyyrylän sosiaalitoimistoon.
- Pitäkää rahanne saatana!
Penttilä nousee ylös ja reuhtaisee lattialle levinneet muovikassit mukaansa rynnätessään ulos huoneesta. Pilaantuneen ruuan ja märän villavaatteen haju jää leijumaan ilmaan.
Ulkona mies avaa pyörän lukon ja lähtee polkemaan ostoskeskuksen kolmiosta poispäin. Lihava ruumis heiluu satulassa. Penttilä on paljain päin eikä hänellä ole päällystakkia. Lenkkitossut lipsuvat polkimilla. Keltaiset muovikassit hierovat itseään vasten toistensa täysinäisiä vatsoja pyörän sarvissa. Postin edessä mies joutuu väistämään humalaista pariskuntaa. Lehtensä ravistaneet puun oksat osuvat Penttilää kasvoihin ja hän horjahtaa. Minä avaan ikkunan ja hengitän syvään, kun mies ajaa ylikulkusillalta alas autojen sekaan.
