helmi 25
Opiston kurssilta omat kangaskengät

Hiihtolomaviikon iloksi Opisto järjesti jo toisen supersuositun kangaskenkäkurssin. Kurssin idea oli valmistaa omasta kankaasta omaan jalkaan sopivat kangaskengät. Etukäteistaitoina toivottiin ompelukoneenkäyttötaitoja ja vähän teknisenkin työn taitoja, sillä mukaan jokainen pakkasi kankaan ja saksien lisäksi myös mm.  vasaran, mattopuukon ja hiekkapaperia.

Kurssin opettajana toimi suutari, muotoilija Nelli Nurmi, joka oli tullut Keravalle Porista pitämään kaksi kenkäkurssia peräkkäin. Toinen kurssi pidettiin aiemmin viikonloppuna ja toinen heti perään hiihtolomaviikon alussa. 

nelli1.jpg

Nelli Nurmi Keravan Opiston käsityöluokassa.

Nellillä on yritys nimeltä NelliNooraShoes, jonka toiminta-ajatus on valmistaa asiakkaille uniikkeja kierrätyskenkiä, mutta tällä hetkellä eri opistojen kursseilla opettaminen vie suuren osan hänen työajastaan. "En oikein vielä osaa kutsua itseäni opettajaksi, joten kurssitäti on hyvä titteli" naurahtaa Nelli.


Kurssi alkoi omien kankaiden esittelyllä. Monet olivat kaivaneet omia tai ystävien kangasvarastoja ja löytäneet kauniita kierrätyskankaita. Osa puolestaan oli käynyt kangaskaupassa ostamassa puolen metrin tilkun mieleistään kangasta. Kangasta ei siis tarvita paljoa, edes pitkävartisiin kenkiin. Kankaan piti kuitenkin mieluusti olla vähän paksumpaa kangasta kuin esim. lakanakangas.

kenkäkurssi_keravanopisto.png

Kaikkien hiihtolomakurssilaisten kankaat. Vertaa tätä kuvaa toiseksi alimpana olevaan valmiiseen kenkäkuvaan. 


Sen jälkeen Nelli jakoi jokaiselle omat lestit ja siihen sopivat kaavat. Tällä kertaa vaihtoehtoisina malleina oli joko lyhytvartinen tai pitkävartinen kenkä  ja lesteinä leveä tai kapea. Tietysti myös koko piti valita. Sen jälkeen alkoi sekä kankaiden (päälikangas, tukikangas, vuori) ja muiden komponenttien leikkausosuus saksilla. Oli kiva päästä heti toimeen. 

kenkäkurssi_leikkaukset.jpg

Valmiit leikatut kankaat opettajan kuvan neuvomassa järjestyksessä.


Leikkaamisen jälkeen ompelimme kappaleita yhteen ohjeiden mukaisesti ja teimme pieniä tukiteippauksia. Tämä vaihe yllättävän helppo ja mukava sekä palkitseva kun muutamien ommelten jälkeen käsissä olikin jo vähän kengän muotoinen kengän neulos. Kiinnitimme siihen myös sirkat kengännauhoja varten ja vahasimme myös tässä vaiheessa materiaalin, jotta se pitäisi vähän vettä.

kenkäkurssi_kangasaihio.jpg

Kengän neulokset ompelun jälkeen ilman pohjia.


Tämän jälkeen alkoi teknisemmät suutarinhommat eli siirsimme tuon kangasaihion lestin ympärille ja aloimme pinkomaan. Emme siis pinkoneet nopeasti juosten vaan ammattisanaston mukaisesti pyrimme saamaan kankaan pinkopahvipohjan mukaisesti tasaiseksi pohjaksi. Tämä vaihde kesti kauan, koska kerros kerrokselta liimasimme ja naulasimme tukinauloja samalla rypyttäen kangasta ja tehden siitä mahdollisimman litteää kengänpohjaa ja pyöreää kantaa ja kärkeä.

kenkäkkurssi_nauloja.jpg

Naulat, liima, vasara ja näppärät sormet olivat tarpeen tässä vaiheessa.


Mukaan tuli myös jännitystä aiheuttava elementti, liima. Se oli sitkeää ja tarttuvaa, ja koko ajan sai pelätä milloin sitä on sellaisissa paikoissa mihin se ei kuulu. Jokainen kurssilainen sai taatusti liimaa sormien lisäksi johonkin päin valmista kenkää. Kiinnitimme myös kärkikovikkeet, kapit kantapäähän sekä pinkopohjat.

Viimeisenä päivänä pääsimme vasta kengän korkojen ja pohjien kimppuun. Siinäkin paloi paljon liimaa kun täytimme pohjat, lisäsimme randin pohjan tueksi sekä liimasimme ja leikkasimme korot sekä parit eri pohjat. Liimaa kului ja samalla myös jännitys tiivistyi, sillä pohjan kiinnittäminen piti mennä kerralla nappiin eikä sitä voinut enää liimaamisen jälkeen siirrellä. Onneksi kokenut opettaja auttoi meitä vaativimmissa paikoissa.

kenkäkurssi_liima2.jpg

Liiman kanssa pääsi leikkimään oikein kunnolla pohjausvaiheessa.


Kenkä valmistui käsissämme lestissä parin päivän ajan ja mahtava hetki oli ottaa se irti siitä. Miten kevyt kangas kenkä olikaan ilman puolen kilon lestiä. Onneksi meidän kymmenen hengen ryhmästä kukaan ei ollut jättänyt yhtään vahinkonaulaa lestin pohjaan. Näin kuulemma käy usein aloittelijalle.

Lopuksi oli vielä koron siistimistä hiekkapaperilla, liimatahrojen poistamista asetonilla, spraysuojauksta sekä nauhojen kiinnitystä. Kotiin näillä kengillä ei vielä voinut lähteä, sillä kenkien piti antaa kuivaa vuorokausi.

keravanopisto_kenkäkurssi.jpg

Kurssilta valmistui todella upeat 10 erilaista omatekemää kangaskenkäparia.


Opimme kurssilla monenlaisia suutarin erikoisasioita kuten esim. pinkomaan, viikkaamaan ja kapittamaan. Ja kaikki meistä taatusti ymmärsi kurssin jälkeen miten monta eri pientä vaihetta hyvän kengän tekemisessä onkaan. 

Lopputuloksena oli aivan mahtavia persoonallisia kenkiä. Yhtä persoonallisia kuin kaikki niiden tekijät. Kiitos kaikille innostavasta seurasta ja ahkeruudesta sekä Nelli ihanasta kurssitäteilystä. 

kenkäkurssi.pngNämä kengät lähtivät kirjoittajan kotiin.

Kirjoittaja: Leena Huovinen