maalis 02
Kuvataidetyöskentelyä ulkoilmassa

Matkalla

Kuvataidetyöskentely ulkona näyttäytyy kerta toisensa jälkeen innostavalta ja jännittävältä. Mihin suuntaan lähden kulkemaan, mitä kohtaan, mikä vetää puoleensa? Pystyykö näitä asioista mielessään edes erittelemään, kun eteneminen on usein vaistonvaraista?

Ulkona työskentely joko piirtäen tai maalaten tai modernein välinein toteutettuna sisältää halun ja toiveen kokea ja saada selvyyttä ympäristöstä ja itsestä - jotain yllätyksellistä ja vanhoja käsityksiä uudistavaa. Sitä ajaa tiedon jano. Onko jotain, mistä voin tietää enemmän ja mikä odottaa oivaltamista?

ut_1.png

Kalkkisten koski Asikkalassa. Olen vuosia viettänyt kesiä Päijänteellä ja samoillut myös kosken ja sen suvannon maisemissa. Joitain vuosia sitten satuin paikalle myöhäisen syksyn utuisena, tyynenä hetkenä. Paikan pehmeä valo ja hiljainen rauha tekivät vaikutuksen. Näitä asioita halusin tutkia maalauksessani.

 

Työskentelyn aistinvaraisuus

Ihminen on vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa kaikilla aisteilla. Kuulemme, haistamme, katsomme ja koskettelemme kaikkea ympärillä olevaa.  Kävelemme ja liikumme ajasta ja paikasta toiseen taukoamatta. Olemme jatkuvassa aistimusten virrassa, enemmän tai vähemmän tietoisina.

Luontoympäristössä eri aistien välittämä informaatio on yltäkylläinen. Suomalaisille metsäkansana se on usein myös läheinen ja rakas. Monet meistä imee luonnon villiä huumaa marja- ja sieniretkillään, kalareissuilla, metsässä samoilemalla tai kuikan huutoa kuulostellen. Kukin tavallaan.

Kirjailija Lars Huldén onkin sanonut, että metsän tunteminen on hyvä vaihtoehto itsensä tuntemiselle. Se, miten aistimme ja koemme metsän, kertoo meistä itsestämme. Kun tarkkaamme, mikä vetää huomiomme ja mistä olemme kiinnostuneita, saamme vihjettä siitä, mille olemme elämämme rakentaneet ja mitkä asiat vetävät sieluamme puoleensa. Näiden asioiden parissa voimme kasvaa täyteen mittaamme. Metsä voi toimia tulkkina etsintämatkalla.

ut2.jpgSaari lahden suulla laajan horisonttinäkymän edessä on piirtynyt mielenmaisemaani. Palaan aiheeseen yhä uudelleen. Siksi, että saari on siinä, missä on ja siksi, että se muuttaa muotoaan ja olemustaan sään, vuorokauden ja vuodenajan mukaan taukoamatta. Taivaan ja veden valo, liike ja väri, saaren tuttu siluetti, jonka toivoo näkevänsä aina kuin ensimmäistä kertaa, vetävät työskentelemään tämän aiheen äärelle. Tätä maalatessani aistin kevään viileyden, ulapalta puhaltavan tuulen ja kylmän veden rauhattoman liikkeen. Saari ankkuroitui vakavana ja vahvana luonnon voimien keskelle.

 

Piirtäen vai valokuvaten

Helposti mukana kannettava luonnostelukirja on hyvä valinta, jos liikkuu paljon ja haluaa rikastaa kokemusmaailmaansa. Piirros voi välittää kulkemisen kokemuksen, avarat maisemat, yksityiskohtaiset luontosommitelmat, eri vuoden- ja vuorokaudenajat, erilaiset sääolot, tuoksut, materiaalit.

Yleistyneet kännykät, niiden kamerat sekä käden ulottuvilla olevat sosiaalisen median kanavat ovat syrjäyttäneet muut ylös merkitsemisen tavat. Valokuvia on helppo räpsiä. Niihin voi tallentaa paljon näkymiä ja muistoja. Mutta onko niistä itsetuntemuksen, maailman tuntemisen tai ajattelun välineiksi? 

Taidekriitikko, kirjailija ja taitava piirtäjä John Ruskin kirjoittaa muistelmissaan piirtämisen kokemuksestaan pienen haapapuun äärellä Fontainebleaun metsässä Ranskassa kesällä 1842.

"Välinpitämättömästi vaikkakaan en laiskasti aloin piirtää sitä, ja kun piirsin, välinpitämättömyys katosi. Kauniit viivat vaativat tulla piirretyiksi - ilman mitään ponnisteluja. Ne tulivat kauniimmiksi ja kauniimmiksi kunkin niistä kohotessa muiden joukosta ja ottaessa paikkansa tilassa. Ihmetyksen kasvaessa joka hetki näin, että ne "sommittelivat" itse itsensä ja paljon hienommin säännöin kuin mikään ihmisen keksimät. Lopulta puu oli siinä, ja kaikki se, mitä olin puista aiemmin ajatellut, oli poissa." (suom. Ville Lukkarinen Piirtäjän maisema -kirjassa)

Piirtäessä fyysinen paikka, siinä vaikuttavat tekijät ja sen hetkiset omat tuntemukset jäävät muistiin niin, että niihin voi aina palata uudelleen teoksen äärellä. Tämä tapahtuu nimenomaan itse työskentelytapahtuman ansiosta.

Yksityiskohtainen mieleen palauttaminen on mahdollista, koska piirtäessä ympäristön havainnointi herkistyy. Mitä pitemmälle työskentelyä vie, sitä tarkemmaksi havainnointi kasvaa. Silloin ihmisen vasta todella näkee - ja voi ymmärtää ja muistaa vuosienkin jälkeen.

ut3.jpg

Tämän maalauksen myötä voin palata keväiseen päivään. Istuin useamman tunnin ajan vastavaloon maisemaan nähden, häikäistyin valosta ja tarkkailin nuotion tulta ja savuhattaroita. Aikaa kului, jopa varjon suunta muuttui.

 

Käytännön vinkkejä

Sen, minkä voittaa aistiärsykkeiden ja virikkeiden rikkaudessa ulkona maalatessa, menettää helposti työskentelyjärjestelyiden helppoudessa.

Ulkona työskentely on haasteellista usein epätäydellisten ympäristötekijöiden takia. Alustalle tulee löytää tukeva sija, välineet tulee olla helposti tavoitettavissa ja vaihdettavissa ja keholle pitää löytää rento ja tukeva asento, joka mahdollistaa myös vaivattoman liikkumisen työskentelyn kuluessa. Silloin välineiden tarkoituksenmukaisuus ja yksinkertaisuus ovat ensi arvoisen tärkeää.

Piirustusretkelle voi varustautua yksinkertaisemmillaan muutamalla eri vahvuisella lyijykynällä - suositeltavia ovat esimerkiksi 2B ja 4B vahvuudet - ja luonnostelulehtiöllä. Välineistöä voi rikastaa erilaisilla liiduilla ja värikynillä, ehkä jopa akvarelliväreillä. Tällöin retki voi huomaamatta muuttua maalausretkeksi. Yleinen ohje on kuitenkin se, että vähemmän on enemmän. Ja tärkein; pyyhekumia ei tarvita. Havaintojen voi antaa kerrostua paperille.

 

Metsolassa

Eino Leinon Metsolassa-runon säe toimii kannustimena kulkea metsään ja avautua metsälle, vetää kynällä ensimmäinen veto ja sen jälkeen ihmetellä, mitä oikein tapahtuu. Se voi olla enemmän kuin tuhat sanaa - tai sanoinkuvaamatonta.

Ja niinpä jäin minä metsähän
ja mull' oli metsän mieli.
Mitä kaikkea siellä mä nähdä sain,
sitä kertoa ei voi kieli.

ut4.jpgAina ei tarvitse mennä kauas löytääkseen luonnon ihmeen. Maalausaiheeni ovat arkipäiväisiä kuten kodin pihanäkymät. En anna rakennetun ympäristön häiritä luonnosta tekemiäni havaintoja, vaan jätän sen rohkeasti kokonaan pois tai otan mukaan ilmaisun kannalta merkitykselliset elementit. Tässä maalauksessa tutkin talvisen päivän harmaita värisävyjä ja lumen valoisuutta.

Kirjoittaja: 
Keravan Opiston päätoiminen taideopettaja, TaM Teija Leppänen-Happo