Uutiset

Kasvomaskisuositus Opiston kursseille

30.09.2020 klo 12:30
Keravan kaupunki suosittelee THL:n ohjeiden mukaisesti kasvomaskien käyttöä yli 15-vuotiaille. Suosituksen piiriin kuuluvat toisen asteen oppilaitokset ja aikuiskoulutus. Näin olleen myös Opiston kursseilla suositellaan maskin käyttöä. Suositus koskee sekä yleisiä tiloja että opetustiloja. 

Liikuntakursseilla maskeja suositellaan käytettävän liikuntatilojen yleisissä tiloissa ja pukeutumistiloissa. Maskia ei tarvitse käyttää liikunta- tai urheilusuorituksen aikana. Ulkona toteuttavilla kursseilla ei maskia tarvitse pitää.

Suosituksen tavoitteena on suojata kanssaihmisiä mahdolliselta altistumiselta koronatartuntatilanteessa. Kasvomaskien teho koronavirusepidemian leviämisen ehkäisemisessä perustuu siihen, että mahdollisimman moni käyttää niitä asianmukaisesti. Kun maskien lisäksi huolehdimme hyvästä käsihygieniasta ja  mahdollisuuksien mukaan myös turvaväleistä, olemme kaikki torjumassa viruksen leviämistä.

Opiston kurssilaiset kustantavat kasvomaskinsa itse.

Noudatamme suositusta 1.10. alkaen.

Käytäthän kasvomaskia Opiston kursseilla, kiitos!

Parhain terveisin,
Anne Hosio-Paloposki

Keravan Opisto
rehtori

Tutustu tarkemmin Keravan kaupungin 29.9.2020 antamaan kasvomaskisuositukseen.


Päivitetty 30.09.2020 klo 12:32